Parisuhteessa kumpikaan ei ole toiselle mitään velkaa.
Parisuhde tuo mukanaan usein tarinan, jonka mukaan kumppanin tarkoitus olisi täyttää rakkaansa tarpeet. Ja usein vielä ilman, että tarpeita on edes sanoitettu ääneen. ”Jos se rakastaa mua todella, se tietää kyllä, mitä tehdä.”
Oletus, että kumppani osaa lukea ajatuksia, on virheellinen ja usein hyvin haitallinen.
Se, kumpi odottaa tarpeidensa tyydytystä, tulee pettymään. Pettymys johtaa mökötykseen, mykkäkouluun, vaativuuteen, tiuskimiseen, uhriutumiseen ja katkeruuteen.
Se, kummalta odotetaan ääneen sanomattomia asioita ja jota rangaistaan, kun ei osaa toimia oikein, tuntee olonsa riittämättömäksi ja epäonnistuneeksi – ”mikään, mitä teen, ei koskaan riitä”.
Tämän tarinan takana on sisäisestä lapsesta lähtevä kaipaus. Lapsi kaipaa ensisijaisen hoitajansa pyyteetöntä hoivaa ja rakkautta. Lapsen hyvinvointi ja elämä on tämän hoivan varassa.
Mikäli emotionaalisia tarpeitamme ei ole kohdattu lapsena, kannamme tätä vaille jäämistä sisällämme ja tuomme sen parisuhteeseen.
Kahden aikuisen välisessä suhteessa ei kuitenkaan ole koskaan mahdollista täyttää tätä vajetta.
Kumppani voi antaa loputtomiin, yrittää loputtomiin lukea, tulkita ja ennustaa, silti aina epäonnistuen. Toisen kokemus, ettei saa tarpeeksi rakkautta ja yhteyttä (tai konkretian eli strategioiden tasolla kehuja, seksiä, lahjoja, yllätyksiä, jakamatonta huomiota, kosketusta jne), ei väisty. Kaipaus on niin suuri, vaje on niin syvä, että ainoastaan ihminen itse voi sen kohdata ja täyttää.
Parisuhde ei voi koskaan olla pelkkää onnea, iloa ja täyttymystä. Vaatimus suhteen tai kumppanin täydellisyydestä on kohtuuton ja molempia kuluttava. Molemmat parisuhteen osapuolet käyvät läpi omia muutoksiaan ja haasteitaan erikseen ja yhdessä, syklisesti. Aina tarpeet eivät voi kohdata, välillä ollaan kauempana toisesta.
Parisuhteen voi toki odottaa perustuvan keskinäiseen kunnioitukseen, turvaan ja rakkauteen. Parisuhteen ei kuulu olla myöskään jatkuvaa työstämistä, taistelua, epävakautta ja kaaosta.
Mutta vaatimus täydellisyydestä on sisäisen lapsen kaipaus, joka ei ole realistinen.
Kun alkuhuuman usein symboottinen vaihe väistyy, moni suhde ajautuu kriisiin, kun luonnollinen etäisyys ja itsenäisyys kumppanien välille haluaa syntyä.
Tällöin kommunikaatio ja rehellisyys tulevat entistäkin tärkeämmiksi.
Kahden aikuisen parisuhteessa voi aina pyytää.
”Tunnen oloni yksinäiseksi, voisitko pitää minua sylissä ja kuunnella huoliani?”
”Kaipaisin kosketusta, voisitko silittää minua selästä?”
Kahden aikuisen parisuhteessa toisella on myös oikeus kieltäytyä. Hän ei ole mitään velkaa ja hänellä on oikeus huolehtia omista rajoistaan ja tarpeistaan.
Kasvamalla itse omaksi lempeäksi vanhemmaksi on mahdollista oppia pitämään tilaa itselleen haastavien tunteiden noustessa parisuhteessa. On mahdollista oppia kohtaamaan itsensä ja oma tarvitsevuutensa ja omat tarpeensa niin, että taakka kevenee eikä se laskeudu enää kumppanin harteille kannettavaksi.
