Pysähtymisen voimasta ja yksinkertaisuuden kauneudesta

Mitä kauemmin olen matkannut omaa tietoisuuden polkuani ja mitä enemmän minulle on kertynyt kokemusta ryhmien ohjaamisesta sekä kahdenkeskeisestä työskentelystä, sitä vahvemmin ohjaudun yksinkertaisuuden, rauhallisuuden ja turvaa vahvistavan työskentelyn äärelle.

Kun kaipaus elää tietoisemmin heräsi minussa, menin ylivireänä ja jokseenkin dissosioituneena ihmisenä tottakai ääripäästä toiseen. Ensin vietin nuoren aikuisuuteni vältellen itseäni kaikin keinoin ja jonkinlaisen heräämisen jälkeen halusin mennä korkealle ja kovaa tai niin syviin vesiin, että hukkumisen pelko oli todellinen. Räjäytin tajuntaani auki ties millä keinoilla uudelleen ja uudelleen. Äärimmäisyydessä eläminen tuntui tutulta ja siksi hyvältä.

Muutaman vuoden tällä tiellä oltuani makasin eräänä iltana olohuoneeni lattialla tuntien mitä suurinta uupumusta. Olin toki ollut ennenkin uupunut, mutta tässä uupumuksessa oli jokin uudenlainen sävy. Tuntui siltä, että uupumusta tunsi nyt sieluni.

Kaipaukseni muuttua, kasvaa ja syntyä uudelleen oli alkanut hitaasti viedä enemmän kuin antaa. Lopulta tämä kaipaus kumpusi syvästä haavasta – kokemuksesta, etten ollut riittävä keskeneräisenä olentona vaan minun tulisi kehittyä joksikin muuksi. Ja muutos tapahtuisi vain nopealla, intensiivisellä työskentelyllä.

Koska kehoni oli ylivireä, systeemini täysin rajaton, turvaton sekä irti kehosta, kaikki intensiivinen toi minulle tunteen, että olen elossa. Elämästä tuli nopeasti intensiivisestä kokemuksesta toiseen siirtymistä – samalla todellinen arkinen elämä tuntui yhä aivan yhtä vaikealta ja epämukavalta kuin aina ennenkin. Ehkä jopa enemmän vaikealta.

Samaan aikaan kun olen kiitollinen tästä matkasta, joka on kuljettanut minut tähän hetkeen, tunnen myös suurta kutsumusta jakaa kokemuksistani sekä matkan varrella kertyneestä ymmärryksestä, jonka voisi tiivistää yhteen lauseeseen:
Yksinkertaisuus on kaunista.

Jos tunnet minua ohjaajana, tiedät, että puhun harvemmin esimerkiksi jumalasta, arkkityypeistä, ykseydestä ja non-dualimista. Tiedät, että ohjaan aina vahvasti kohti kehoa ja radikaalia oman itsen sekä nykyhetken hyväksymistä.

Miksi?

Koska koen, että läsnäolo hetkessä riittää. Uskon, että kun ihminen kykenee laskeutumaan mielen ja järjen tasolta tuntemaan ja aistimaan elävää hetkeä, kokemus kaiken ykseydestä ja syvästä yhteydestä toiseen sekä johonkin itseään suurempaan syntyy luonnollisesti. Läsnäolo valaisee kauniilla ja luonnollisella tavalla sitä, mitkä ovat tarpeeni ja rajani; missä olen juuri nyt polullani, mitkä ovat kipukohtani ja kasvuhaasteeni juuri nyt, millaisia elämää rajoittavia uskomuksia elämääni ja onneeni tällä hetkellä vaikuttaa. Elävän hetken aistiminen ja kokeminen mahdollistaa sen, että voin kokea itse sen, että ”olen jo perillä, minussa on jo kaikki, mitä tarvitsen” sen sijaan, että se jäisi vain teepussiaformismin tasolle.

Mitä sitten tarvitaan, jotta tällainen läsnäolon kokemus on mahdollinen?
Turvaa.
Turvaa ja turvaa.

Mitä kokonaisvaltaisemmin ihminen voi kokea olevansa turvassa, sitä vahvemmin hän voi olla läsnä. Turvattomuus ohjaa ihmistä pois kehosta – joka on lopulta meidän ankkurimme juurikin elävään hetkeen. Turvattomuus ohjaa joko kohti mieltä tai äärimmäisiä transendenttisia kokemuksia, joissa yhteys kehoon ja kaikkeen maalliseen katoaa.
(Tällaiset kokemukset ovat toki herkullisia ja tietoisuutta laajentavia, mutta ne harvoin auttavat ihmistä todella kohti onnellista arkea ja ihmiselämää. Sen sijaan ne saattavat vain ruokkia kaipuuta ”olla jossain muualla” ja ”palata kotiin” pois ihmisyyden haasteista).

Turvaa luo kiireettömyys, hyväksyntä ja kokemus siitä, että on kannateltu.
Läsnäolon mahdollistaa se, että
koen olevani niin turvassa, että uskallan katsoa kohti sellaisia osia minuudessani, jotka yleensä olen ohittanut;
että uskallan kohdata ne tunteet, jotka yleensä aiheuttavat jähmettymistä, järkeistämistä tai dissosiaatiota;
että saan tulla todistetuksi ja nähdyksi tämän kaiken kanssa – kaikessa keskeneräisyydessäni, haavoittuvuudessani ja ihmisyydessäni.

Huomaan, että oma otteeni tilanpitäjänä ja kannattelijana on vahvistumassa koko ajan anteeksipyytelemättömästi enemmän rauhan, turvan ja yksinkertaisuuden suuntaan.
Kannattelu-hoito, jota alan pikku hiljaa tarjota, perustuu juuri tähän lempeään läsnäoloon.

Ja tästä syystä tunsin kutsua myös luoda yksinkertaisuuden äärelle ohjaava retriitti.
25.-27.4 järjestän yhdessä Läsnäelon Valden kanssa Pysähtymisen voima-retriitin. Retriitillä työskentelemme turvaa ja läsnäoloa vahvistaen, itsemyötätuntoharjoituksien ja autenttisuustyöskentelyn äärellä.
Halusimme luoda jotain, johon osallistuminen ei vaadi tiettyä uskomusjärjestelmää tai kokemusta jumaluudesta. Halusimme luoda retriitin, jossa menemme kohti ihmisyyden syvintä olemusta yksinkertaisuuden, pysähtymisen, yhteyden ja läsnäolon vahvistamisen kautta.
Halusimme myös luoda retriitin, johon osallistuminen ei olisi taloudellisesta tilanteesta kiinni vaan hinta olisi neuvoteltavissa. Tuntuu tärkeältä mahdollistaa tällaista työskentelyä kaikille, ketä se kutsuu – varallisuudesta riippumatta.

Tervetuloa, jos kutsuu  💜
https://ihmemaavalmennus.fi/pysahtymisen-voima-itsemyotatunnon-ja-lempean-lasnaolon-retriitti/